Kuulumisia

01.02.2012 Ompas kulunut aikaa edellisistä kuulumisista :). Vuosi on taas vaihtunut hyvää tätä vuotta kaikille tasapuolisesti ! Puput voivat hyvin, eivätkä säikkyneet edes rakettien pauketta uutena vuotena.


08.03.2011 Se olis naistenpäivä, onnea kaikille ihanille naisille :) Janessan pennuista kaksi menehtyi melko pian syntymänsä jälkeen ja jäljellä on neljä suloista palleroista, joista kolme on mustaa ja yksi luonnonharmaa.
Donnakin pyöräytti poikasia kolme viikko sitten. Niistä kaksi on luonnonharmaita ja yksi musta.

09.02.2011 Uusi tulokkaamme Minoriksen Janessa pyöräytti tänään valtavan pentu satsin, kokonaista kuusi poikasta.Wau! Se olisi sitte meidän ensimmäinen puhdasrotuinen leijonaluppa poikueemme.

22.01.2011 Vuosi on lähtenyt mukavasti käyntiin. Olen astuttanut pari kääpiöluppaa ja yhden leijonalupan, joten poikasia olisi odotettavissa helmikuun puolessavälissä:)
Kanilaan on muuttanut myös yksi uusi leijonaluppa naaras Minoriksen Janessa. Söpö musta leijonaluppa:). Ja Ilmajoen näyttelyiden yhteydessä tulee vielä kaksi uutta leijonaluppaa. Jännityksellä odotan.
HYVÄÄ JOULUA
JA
ONNELLISTA UUTTA VUOTTA
2011!

 

03.05 Viikonloppuna tehtiin  kaneille "leikkikehä", missä ne saavat pomppia. Eilen ne sitten pääsivät ekaa kertaa tänä keväänä ulos.

03052010629.jpg 10.02 Aurinko paistaa jo melko korkealta ja kevättä kohti mennään hyvää vauhtia. Muutama kuukausi kun mennään eteenpäin niin puputkin pääsevät taas tukkoisesta sisäkanilasta raittiiseen ulkoilmaan...sitä odotellessa on tyydyttävä rouskuttamaan kuivia heiniä ja porkkanoita ;)

01.02.2010 Uusi vuosi on vaihtunut ja uudet kujeet mielessä! Kuten huomasit jo kotisivujeni ulko-asu on muuttunut. Kanit voivat hyvin ja joitakin näyttelyreissujakin on keväälle suunniteltu. Saas nähdä vain toteutuuko ;)

20.05.09 Kevät on jo pitkällä ja osa kanilan kaneista on jo päässyt muuttamaankin ulkokanilaan. Poikaset ja osa naaraista on kuitenkin vielä sisällä ulkokanilan tilan puutteen takia, mutta toivottavasti loputkin pääsevät pian pihalle raittiiseen ilmaan. Garden's Heuchera muutti eilen Vaasaan, Onnea uuteen kotiin.Viikon loppuna lähtee Garden's Kaakao Haapajärvelle.

18.04.09 Tänään munun piti lähteä Vaasaan näyttelyihin Pet-sihteeriksi, mutta toisin kävi. Olenkin vatsataudin kourissa kotona ja elän hengessä mukana.

19.01.09 Jyväskylästä on selvitty kotiin ja on näyttelyn yhteevedon aika. Meillä meni suhteellisen mukavasti, vaikka Titus saikin vain 91p herralle on kertynyt liikaa kiloja. Omat kasvatit Dixie sai 93p ja  Donna yllätti saamalla 95p sertin ja kuman. TaikurinHatusta Haave sai kans hyvät pisteet 93,5. Sauruksen Don't You Just Love Goodboes? sai 92 p ja Anemone's Shamppanjaruusu sai 92,5 p. Jessikan Perhonen oli petissä ja sai 90.5 p sekä kokemusta.

1.1.2009 Vuosi vaihtui ja uudet kujeet. HYVÄÄ TÄTÄ VUOTTA KAIKILLE!

Laitoin myydään osioon lisää pupun poikia myyntiin. Pricellan pennut ovat 4,5 vk ja kasvavat kovaa vauhtia, kohta ovat valmiita muutamaan uuteen kotiin.

Uusi tilavampi kanilakin valmistui joulun ennen ja pupuilla on nyt lokoisat olot. Ilmanvaihtokin pelaa paremmin kuin edellisessä pupulassa.

23.10 Tarkistus lasku on suoritettu! Siken pesässä oli viisi pentua joista kolme oli viittakuvioista ja Nokinenän pesässä neljä terhakkaa siamsoopelia.

21.10 Vihdoinkin mun odotus palkittiin Siken pesässä kelli 5 tai 6 pentua ja kaksi ainakin viittakuviota, Jes. Ja ei siinä vielä kaikki Nokinenäkin oli pyöräyttänyt 3 pentua. Nyt vain jäskätään kuinka pennut kasvavat ja kehittyvät.

3.10 Kylläpä aika menee sukkelasti, ei ole tullut päiviteltyä sivuja viime aikoina, mutta ajattelin laittaa kuitenkin jotain kuulumisia. Sikke on astutettu Tituksella ja Nokinenä  Anselmilla pari viikkoa siten ja odotellaan mitä tuleman pitää, mutta hyvältä näyttää jos vanhat merkit paikkaansa pitävät. Muuten kanilassa elellään verkkaisan rauhallista syyseloa. Uutta kanilaakin on rakenneltu viikonloppuisin, kohta kaikki kanit pääsevät taas sisätiloihin. MUKAVAA SYKSYN JATKOA KAIKILLE!!!

9.8 Taas onnellisesti kotona näyttelyreissulta. Pyhtään näyttely ei ollut mikään menestys. Olin ilmoittanut näyttelyyn neljä pupua, mutta matkaan lähti vain omat kasvatit Dixie ja Donna. Molemmat pupuni saivat A:ssa 91 p. Lisäksi kanilaan muutti kaksi uutta pupua, Einstein (pieni leijonaluppa poika) Kaitalan Tiialta ja Petkelkannan Sikke (viitta kuvioinen kääpiöluppa tyttö) Mehtosen Lauralta. Muuten kanilan elo on rauhaisan leppoisaa...

12.7 Tuli sitten käytyä extemporee Turussa hakemassa uusi asukki meille. Tällä kertaa hain sinisoopeli leijonanharjaksen, tyttelin nimi on Azalea. Azalea muutti meille Karina Kyntöaholta Kaarinasta. Kiitos Karinalle, kun kiireidensä keskellä kerkis tulla mulle tuomaan pupua.

Muutan kanilassa on rauhallista kesä eloa vietelty. Ensi viikon loppuna on odotettevissa Pricellalle poikasia jos hyvin käy... niitä odotellessa.

21.6 Viime yönä on Garden's kanilaan syntynyt juhannusvauvoja Fridalle. En tosin ole vielä uskaltanut mennä pesälle katsomaan kuinka monta ja minkä värisiä pienokaiset ovat, mutta ehkä jo illalla tiedetään....

.....iltapäivällä kävin pesässä kollaamassa, mutta pettymys oli suuri kun pesässä ei ollut kuin yksi poikanen ja sekin kuollut. Ensi kertalaisena Frida ei ilmeisesti ollut osannut hoitaa poikastaan. Että se niistä juhannusvauvoista. Pitää koittaa astuttaa syksyllä uudestaan.

Kanilaan muutti tänään myös uusi asukki. Ruskeasiamsoopeli, leijonaluppa-risteytys tyttö, jonka nimeksi annoimme Enni. Enni muutti meille Kurikasta, Kauniston Maritalta.

HYVÄÄ JUHANNUSTA KAIKILLE !

6.6 Nyt se on sitten tehty, meinaan että tatuoin tänään elämäni ensimmäiset puput, ei se sitten loppu viimeksi ollutkaan niin kamalaa kuin ensin ajattelin ja numerotkin meni oikein päin.

27.5 Hups, ompas mennyt aikaa kun viimeksi laitoin kuulumisia.Kesä etenee ja kiirusta pitää puutarhalla, mutta en toki ole pupuja unohtanut. Puput nautiskelevat raittiista ulkoilmasta ja saavat taas tuoretta heinää pureskeltavaksi. Kyllä kesä on ihanaa...

Astutin 20. päivä Fridan Perhosella (odotan tulevaksi madagaskari viittaa. Saapa nähdä) ja Fionan Anselmilla (tästä yhdistelmästä ruskeasiamsoopelia), joten taas odotellaan josko tulis pupunpoikia. 

Tänään Anselmilla kävi tyttöystävä ja meidän Della muutti uuteen kotiin, mutta ihan tuohon lähelle jotta jos ikävä tulee niin pääsee moikkaamaan.Onnea Dellalle uuteen kotiin!

17.5 Taas yksi näyttelypäivä takana, ja onnellisesti jälleen kotona. Keuruulta tuojaisina oli Khajilan 91p (karvanvaihto), Garden's Tomtom 91,5p (myös karvanvaihto kesken) ja TaikurinHatusta Titus 93,5p sekä Garden's Perhonen 93,5p PET:istä. Itse olin pet assarina kantamassa pupuja tuomarin pöydälle. Kaikki puput olivat suloisia ja muutenkin kiva ja opettavainen kokemus katsoa tuomarin työtä noin läheltä.

 14.5 Vihdoinkin, posteljooni toi kaniyhdistykseltä postia. Nyt täällä hykertelee onnesta Garden's kanilan tuore omistaja.

29.4 Fridan ja Pricellan pesät jäivät sitten tyhjiksi, mutta Annastinan pennut ovat suloisia pullukoita.

22.4 Ilmoitin Keuruun näyttelyyn Tituksen, Tomtomin ja Khajilan, joten sinne oltaisiin lähdössä.

Tänä aamuna oli Annastinan (Anemone's Samppanjaruusu) pesässä kaikki kaksi vaaleanpunaista nakkia, saas nähdä minkä värinen turkki niille kehkeytyy. Annastina oli ensisynnyttäjänä aivan tohkeissaan eikä oikein tiennyt mitä pentujen kanssa pitäis tehdä, mutta nyt illalla pesässä näytti olevan kaikki hyvin, joten kyllä kai tuore emo osaa pentunsa hoitaa.

Vielä odottelen josko Frida ja Pricellakin saisivat vauvoja, ainakin pesämökin eteen on kasattu heiniä ja sahanpuruja keoksi. Saas nähdä onko kasan alla pennut, en ole uskoltanut vielä tonkia.

19.4 Laitoin ulkokanilan valmiiksi pupuja varten. Ensi yöksi on luvattu vielä melko kovaa pakkasta, mutta ehkä jo huomenna urokset pääsevät pihalle.

13.4 Nyt on kanilassa taas paikat tiptop kunnossa, kun innostiuin lepopäivän ratoksi siivoamaan ja siivosinkin kaikki paikat. Voi taas hyvillä mielin aloittaa työviikon ja puput voivat nautti puhtaista oloista.

6.4 Aletaan pikkuhiljaa toipumaan eilisestä Lempäälän näyttelystä. Ei hyvin mennyt, Perhonen sai nollat ( valkoisia karvoja ), Anselmi sai 89,5 p, Titus 91,5 p ja Khajila pentuinensa 90 p, että näin tällä kertaa.

27.3 Taas on sivuille tehty muutoksia ja lisätty kuvagalleriaan kuvia. Kanilassa huomasin hilsepunkkia ja aloitin häädön. Joten kanilassa on suursiivous edessä.

25.3 Tänään se sitten tapahtui! Kauan ja hartaasti odotettu Kanimakaziini kopsahti postilaatikkoon. Jee jeee.... kyllä sitä onkin odotettu jostain kumman syystä....Nyt ei muuta kun lueskelemaan, oli äkki vilasulta mielenkiintoisia juttuja.

Astutin Pricellan uudestaan Anselmilla, toivottavasti nyt tärppää. Astutin myös Fridan ja Annastinan Anselmilla. Nyt eikun peukut pystyy että saadaan kesäksi ruskeasiamsoopeleita.

20.3 Olen odotellut Pricellalle perheen lisäystä, mutta ei ole kuulunut. Pitää yrittää astuttaa myöhemmin uudestaan.

Kotisivut ovat saaneet uuden ulkoasun siitä kiitos Venäläisen Seijalle.

Hyvää pääsiäistä kaikille!

8.3 Tänään aloitettiin pet-tuomariksi opiskeleminen ja suoritusten sekä kokemuksen kerääminen. Taitaa tulla pitkä ja kivinen tie, mutta toivottavasti joku päivä olen sky:n hyväksymä virallinen pet-tuomari.

29.2 Tänään on karkauspäivä. Kuten huomaatte mun kotisivut on muuttaneet uuteen osoitteeseen. Yritän päivitellä tänne aina ajankohtaisia pupukuulumisia. Ylvalla on vielä kolme ihanaa pentua kotosalla odottamassa uusia koteja ja Khajila on saanut koko kuuden pennun katraansa jo kolmeviikkoisiksi, hienoa!